Lennot  Hotellit  Autovuokraus  Laivat  Seuramatkat  Matkatoimisto
MATKA19
 
 
 
 
 
 

 




 UUTISHAKU
  Hakusana:
 
  Uutiset ajalta:
  -
 
   
 
 Mediatiedot
 Information in English
 


Amadeus Finland tuottanut teknologiaratkaisuja jo 30 vuotta 16.04.2018
Merkkipaalun iltajuhlassa Valkoisen Salin täysi kutsuvieraita

Matkakaupan teknologiayhtiö Amadeus Finland Oy täytti huhtikuussa 2018 merkittävän 30 vuoden iän. Yhtiö oli kutsunut sidosryhmiään juhlistamaan merkkipaalua iltajuhlassa Helsingissä, Valkoisessa Salissa Aleksanterinkadulla, 12. huhtikuuta 2018.

Paikalle oli saapunut paitsi toimialan nykyisi√§ p√§√§tt√§ji√§ ja toimijoita, my√∂s monia aikaisempia vaikuttajia kuluneiden 30 vuoden ajalta matkakaupan, lentoliikenteen ja hospitality ‚Äďelinkeinon piirist√§. Amadeus Finland 30-vuotisella taipaleella sen per√§simess√§ on istunut vain kolme pitk√§aikaista toimitusjohtajaa. He kaikki, Risto Tuomela, Kari Koli sek√§ t√§m√§nhetkinen toimitusjohtaja Paula Punkari olivat paikalla yhti√∂t√§√§n juhlimassa.

Iltajuhlaa edelsi suppeammalle piirille järjestetty iltapäivän Amadeus-paneeli alan tulevaisuuden näkymistä. Paikalla oli myös kansainvälisen Amadeuksen johtoa Madridista. (EH)




3 SEURAAVAA UUTISTA:

Uusi Original Sokos Hotel Tripla on nyt harjakorkeudessa 06.12.2018
Pasilaan 430 huonetta ja 13 kokoustilaa 2020 alkuvuodesta

Turkish Airlines avaa reitin Istanbul-Rovaniemi 06.12.2018
Suorat lennot alkavat vuoden päästä 5.12.2019

Finavia ja Telia toivat 5G-robotin Helsinki-Vantaan lentoasemalle 04.12.2018
Telia on avannut 5G-verkon Helsinki-Vantaan lentoasemalla